Olen koko akateemisen elämäni ajan tutkinut kasvatuksen, koulutuksen ja laajemmin yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen roolia eriarvoisuuksien ja etuoikeuksien uusintajana ja purkajana.

Viimeiset 10 vuotta olen tutkinut kolmen ison tutkimushankkeen voimin nuorten aikuisten koulutussiirtymiä ja sitä, minkä takia lukuisista yrityksistä huolimatta eri lähtökohdista tulevien nuorten aikuisten tilanne ei koulutuksen ja työelämän osalta muutu eli missä on ongelma ja mitä sille voidaan tehdä.

Edellisen ohella olen tutkinut Suomessa tehtyä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä pian 20 vuotta, olen osallistunut tasa-arvoa koskeviin tutkimus- ja kehittämisprojekteihin ja johtanutkin niitä. Olin lisäksi perustamassa pohjoismaista huippuyksikköä koulutuksen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin liittyen.

Olen tutkimukseni avulla etsinyt vastauksia siihen, minkä takia tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät kasvatuksessa ja koulutuksessa lukuisista yrityksistä huolimatta vahvistu, missä ongelma on, ja mitä sille pitäisi tehdä, jos halutaan, että kasvatus ja koulutus olisivat kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille tasa-arvoisia.

Niille, jotka odottavat numeroita, tilastoja tai prosentteja, tuotan valitettavasti pettymyksen. Tiedän, kuinka vakuuttavia ja rauhoittaviakin numerot voi olla, mutta jos halutaan ymmärtää eriarvoisuutta, tarvitaan muutakin. Hyvin harvoin pelkkä numero auttaa meitä ymmärtämään missä ongelma mahdollisesti on ja mitä sille pitäisi tehdä.

Tasa-arvoa ei oikein voi ajatella pelkästään lukuna. Tässä ajattelussa on vaarana se, että tasa-arvo saatetaan nähdä jonkinlaisena stabiilina etukäteen määriteltävissä olevana pysyvänä tilana, johon päästään jotain tiettyä polkua kulkemalla tai tietty numero saavuttamalla. Numerotieto helposti etäännyttää tasa-arvon pois oman toiminnan tarkastelusta.

Olen tutkimuksen ja väitöskirjojen ohjauksen ohella kouluttanut ihmisiä ja organisaatiota parikymmentä vuotta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Suurin este sille, minkä takia ne eivät etene, on omassa ajattelussa. Se on tasa-arvon edistymisessä kaikkein haasteellisin kohta, koska sen tunnistaminen ja tunnustaminen että oma ajattelu ja toiminta voi ylläpitää eriarvoisuuksia monin tavoin, on hankalaa, jopa kiusallista, jopa jotain sellaista, mikä halutaan työntää kaikin tavoin ajatuksista pois.

Kasvatuksen ja koulutuksen tasa-arvotyö

Kasvatuksessa ja koulutuksessa, kouluissa, päiväkodeissa, ammattikouluissa, yliopistoissa jne. on tehty tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä useita kymmeniä vuosia. Kyseinen työ on tehty pääosin lyhytkestoisissa useissa sadoissa tasa-arvoprojekteissa eri puolella Suomea. Projekteissa on koulutettu, ohjattu, kehitetty ja tutkittu tasa-arvoa-asioita.

Meillä on huomattava määrä tasa-arvoprojekteissa tehtyä tutkimusta, joka tuo kerta toisensa jälkeen esille sen, että kasvatus ja koulutusjärjestelmä, opetus mukaan lukien, uusintavat eriarvoisuutta ja etuoikeuksia. Ja mitä sitten lukuisissa tasa-arvo-projekteissa on koetettu ylittää, käytännössä hyvin tuloksin.

Projektien tasa-arvotyön, kehittämisen ja tutkimuksen johdosta päiväkodeissa, kouluissa, korkeakoulutuksessa jne. on opittu kohtelemaan lapsia, nuoria ja aikuisia tasa-arvoisemmin ja vähemmän stereotyyppisesti. Lapsille ja nuorille tarjolla olevat itseilmaisun tavat, sanastot, valinnat, kiinnostuksen kohteet ja kaverisuhteet ovat laajentuneet, kiusaaminen ja häirintä on vähentynyt, ja opettajat ovat löytäneet uusia merkityksiä työlleen.

Tästä huolimatta tasa-arvotyöstä tiedetään, että projekteissa kertynyt ymmärrys ei ole siirtynyt rakenteisiin ja käytäntöihin ja että tasa-arvotyö henkilöityy, eli se jää edelleen yksittäisten henkilöiden aktiivisuuden varaan sen sijaan, että se siirtyisi pysyväksi toimintatavaksi kasvatukseen ja koulutukseen.

Tein joitakin vuosia sitten hallituksen ensimmäiseen tasa-arvo-ohjelmaan korkeakoulu- ja tutkimuspoliittisen selvityksen. Toin esille 30 vuoden tarkastelun perusteella, kuinka koulutuspolitiikka Suomessa on systemaattisesti hylkinyt lähes kaikkia tasa-arvopolitiikan tavoitteita. Tutkimus ja lukuisat selvitykset on samaan aikaan tuoneet esille koulutuksessa uusinnetun kapeahkon sukupuolijärjestelmän ohella esille muunkinlaisia kasvatuksessa, koulutuksessa ja opetuksessa ilmeneviä ongelmia esille, kuten rasismia, homo- ja transfobiaa, ableismia, kiusaamista ja seksuaalista häirintää.

Suomi ei ole koulutuksen tasa-arvon mallimaa, jos ajatellaan, että kasvatuksen ja koulutuksen piirissä ja laajemmin yhteiskunnassa kaikilla lapsilla, nuorilla ja aikuisilla pitäisi olla samanlaiset mahdollisuudet vapaasti toteuttaa ja ilmaista itseään, tehdä valintoja, osoittaa kiintymystä tai ylipäätään tunteita, pukeutua, leikkiä, seurustella, opiskella, harrastaa, luoda ystävyyssuhteita jne. murehtimatta koko ajan sitä, että tulee kiusatuksi, marginalisoiduksi, syrjityksi, seksuaalisesti häirityksi tai kohtaa väkivaltaa. Pelkkä mahdollisuuksien tasa-arvo ei ole riittävä lähtökohta, koska kyse on toiminnasta ja käytännöistä.

Yksi ajalle tyypillinen ongelma on, että me näytämme innostuvan aina yhdestä eriarvoisuuden kysymyksestä kerrallaan, mutta meidän pitäisi kiinnostua niistä kaikista ja ymmärtää, että ne liittyvät toisiinsa. Muuten tarkastelu jää yksipuoliseksi.

Kasvatus, koulutus ja opettajankoulutus ei Suomessa edelleenkään tarjoa ymmärrystä ja välineitä tunnistaa tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia saatikka puuttua niihin. Tilanne ei myöskään ole juuri muuttunut, minkä toimme esille valtakunnallisessa SetSTOP-kärkihankkeessa, jota olin mukana johtamassa Helsingin ja tiedekuntamme osalta. Valtakunnallisesti esim. opettajille ei ole tarjolla kattavaa ja laaja-alaista koulutusta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta lukuun ottamatta muutamia kursseja siellä täällä. Tilanne toivottavasti sitä kautta muuttuu, että nuoret, opiskelijat ja opiskelijajärjestöt ovat alkaneet voimakkaammin vaatia koulutusta ja opetusta päivittämään tietonsa.

Yksilöön tärähtäminen

Elämme eetosta, jonka avainsana on yksilö ja yksilön osaaminen. Tutkimusryhmässämme on 10 vuoden ajalta tutkimustuloksia ja konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka koulutuksessa ongelma löydetään yhä uudelleen nuoresta ja nuoresta aikuisesta, hänen puutteista, vajavaisuuksista tai sitten nuoren taustasta, perheestä ja kodista.

Kun ongelma nähdään yksilössä, silloin ratkaisukin nähdään yksilössä ja hänen olemuksen ja ominaisuuksien muuttamisessa, johon tarjotaan iso määrä koulutusta, ohjausta ja muita tukijärjestelmiä. Yksilöön kohdistuvien toimenpiteiden ongelma on se, että ne ovat rakennesokeita ja se, että ne jättävät koulutuksen, sen käytäntöjen, opetuksen ja ohjauksen merkityksen huomiotta ja missä puolestaan olisi kaikkein eniten tehtävissä.

Toki on ehkä jossain mielessä helpompaa koettaa muuttaa yksilöä kuin rakenteita tai käytäntöjä tai sitä omaa ajattelua, mutta se ei vain toimi. Yksilöä ei voi muuttaa, mutta olettamuksia, kohtelua, käytäntöjä ja rakenteita voidaan muuttaa, mikä sitten saattaa mahdollistaa sen, että yksilö muuttuu.

Koulutuksen tulevaisuudessa häämöttää lisää eriarvoisuutta

 Koulutuksen osalta on tapahtumassa ehkä sen historian merkittävimpiä muutoksia, joista me koulutuspolitiikan tutkijat puhumme koulutuksen muuttuvana hallintana. Johtamassani FuturEd-tutkimushankkeessa tutkimme koulutuksen tulevaisuuden suuntaviivoja. Tulokset jo nyt osoittavat, että eriarvoisuuden kysymyksiin olisi syytä viimeistään nyt pureutua, koska niitä on hallinnan muutosten takia tulossa lisää.

Huomattavasti syvempi tutkimuslähtöinen ymmärrys tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta on jo kiireellistä. Se kysyy ennen kaikkea tutkimuksen tarjoamaa tilannetajua, ja ymmärrys liittyy myös sellaisiin vaikeammin mitattavissa oleviin asioihin, kuten arvostukseen ja arkisiin vuorovaikutustilanteisiin mutta myös yhteiskuntalukutaitoon, joka voisi olla kasvatuksen ja koulutuksen piirissä huomattavasti vahvempi. Näin ymmärrettäisiin se, kuinka koulutuksella on nyt ja tulevaisuudessa ihan keskeinen merkitys eriarvoisuuksien ja etuoikeuksien uusintamisessa mutta myös niiden purkamisessa.

(Kirjoitus on lyhennelmä puheenvuorostani Opetus- ja kulttuuriministeriössä 2.3.2021)

AGORA kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvo-tutkimuskeskus on monitieteinen ja kansainvälinen tutkimuskeskus. Tutkimuskeskus on perustettu huhtikuussa 2014 ja se toimii Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Tällä hetkellä AGORAssa toimii iso kansainvälinen tutkimusryhmä, tutkimushankkeita, tutkimusverkostoja sekä affilioituneena useita yksittäisiä tutkijoita, tutkimusryhmiä ja tutkimusyksiköitä eri yliopistoista.

AGORAn tavoite on toimia proaktiivisena ja avoimena foorumina, rakenteena ja tutkimusyhteisönä, joka tukee aktiivisesti eriarvoisuuteen liittyvää vuoropuhelua tutkijoiden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden välillä, edistää yhteiskunnallista ymmärrystä sekä vahvempaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslukutaitoa.  AGORAn yksi keskeinen tehtävä on tukea nuoria tutkijoita heidän kasvamisessaan kansainvälisiksi tutkijoiksi.

AGORA on ei-hierarkkinen tutkimuskeskus, mikä tarkoittaa, että se toivottaa tervetulleeksi kansallisia ja kansainvälisiä tutkijoita, asiantuntijoita, opiskelijoita, opettajia, järjestöjä, poliittisia päättäjiä ja muita toimijoita, jotka jakavat kiinnostuksen yhteiskunnallisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kysymyksiin.

AGORAn yhteistyöverkostot

Keskuksessa toimii iso kansainvälinen tutkimusryhmä sekä affilioituneena yksittäisiä tutkijoita ja tutkimusryhmiä, opettajia, opiskelijoita, tutkimusverkostoja sekä tutkimus- ja kehittämisprojekteja. Yhteistyötä tehdään laajasti kansallisten ja kansainvälisten yliopistojen, tutkimuskeskusten ja -ryhmien, järjestöjen, poliittisten päättäjien, verkostojen, virkahenkilöiden, kasvatus-, koulutus- ja ohjausalan asiantuntijoiden, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusviranomaisten, kaupunkien ja kuntien viranomaisten sekä median kanssa. AGORAssa on vieraillut useita kymmeniä tunnettuja ja merkittäviä aihealueen tutkijoita eri puolilta maailmaa, pohjoismaista, Manner-Euroopasta, Australiasta, Yhdysvalloista, Etelä-Amerikasta ja Kiinasta.

AGORan kaikille avoimet tutkimuslähtöiset tilaisuudet ja teemat

AGORA on järjestänyt lukuisia kaikille avoimia korkeatasoisia tilaisuuksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja joihin on osallistunut useita tuhansia tutkijoita, opettajia, opiskelijoita, koulutusalan asiantuntijoita, rehtoreita, ihmisoikeus-järjestöjen toimijoita, kansanedustajia, johtajia, aktivisteja, ministeriöiden ja opetushallituksen virkahenkilöitä, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaltuutettuja, Helsingin yliopiston rehtori ja vararehtori, median edustusta ja presidentti. Tilaisuuksissa on käyty laajaa tutkimuslähtöistä vuoropuhelua eriarvoisuuksista ja rakennettu uusia yhteistyöverkostoja.

AGORAn tutkimuslähtöisten kaikille avoimien tilaisuuksien teemat ovat käsitelleet laajasti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Teemoista voisi mainita esim. seuraavat:

-rakenteellinen rasismi ja rodullistaminen kasvatuksessa ja koulutuksessa
-koulun heteronormatiivisuuden purkaminen
-sukupuolten tasa-arvo ja sukupuolijärjestelmän tunnistaminen
-segregaation purkaminen koulutuksessa ja työelämässä
-tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden karikot opettajankoulutuksessa
-nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja syrjäyttävien käytäntöjen tunnistaminen
-kolonialismi koulutuksessa ja opetuksessa
-vammaisten lasten ja nuorten aseman vahvistaminen ja ableismin purkaminen
– tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö koulutuksessa ja työelämässä
-tutkijuus ja aktivimismi ja tutkimuksen yhteiskunnallisen aseman vahvistaminen
-feministinen, kriittinen ja tasa-arvopedagogiikka
-demokratiakasvatus ja koulutus
-kriittisen ajattelun ja valtasuhteiden tunnistamisen vahvistaminen yliopisto-opetuksessa
-nuorten mielenterveys yhteiskunnallisena ja poliittisena kysymyksenä
– nuorten köyhyys ja velkaantuminen
– koulutuksen poliittisen hallinnan muutokset ja eriarvoisuus
– kasvatuksen ja koulutuksen markkinoituminen ja yksityistyminen
– ihmisten ja muiden eläinten suhteen kriittinen uudelleentarkastelu
– tasa-arvopolitiikan professionaalistuminen ja politiikkarelevanssi
-koulutuksen tulevaisuuden suuntaviivat ja eriarvoisuus

AGORA sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimuksen tukijana

AGORAssa on tuettu ja edistetty korkeatasoisten pro gradutöiden ja väitöskirjojen valmistumista eriarvoisuuden teemoista, jotka ovat liittyneet mm. koulutuspolitiikan ja -järjestelmien muutoksiin ja hallintaan, tasa-arvosuunnitteluun ja tasa-arvotyöhön oppilaitoksissa, nuoriso- ja poikkisektoraaliseen politiikkaan, globalisaatioon, rakenteelliseen rasismiin koulutuksessa ja nuorten tukijärjestelmissä, tietokykykapitalismiin korkeakoulutuksessa, koulutuksen markkinoitumiseen, yksityistymiseen sekä teknologisoitumiseen, koulutuksen arvioinnin politiikkaan, vammaisaktivismiin ja ableismiin, heteronormatiivisuuteen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan, ammatillisen koulutuksen reformeihin, korkeakoulutuksen yrittäjämäiseen eetokseen, nuorten siirtymiin ja nuorten syrjäytymiseen liittyvään politiikkaan ja käytäntöihin, affekteihin tasa-arvotyössä, vankilakoulutukseen sekä nuorisotyöhön ja ohjauksen ja vallan kysymyksiin.

AGORA on ei-hierarkkinen tutkimusyhteisö ja samalla organisaatiorakenne, joka mahdollistaa usein epävarmoissa työsuhteissa toimivien tutkijoiden urien ja tutkimustyön jatkuvuutta Helsingin yliopistossa ja laajemmin. AGORA on ollut mukana useissa rahoitusta saaneissa tutkimushankkeissa ja kehittämisprojekteissa, joilla on edistetty eriarvoisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tutkimusta, opetusta ja kehittämistyötä ja erityisesti nuorten väitöskirja- ja post doc-tutkijoiden uraa.

AGORA proaktiivisena toimijana

AGORA-tutkimuskeskus ja sen tutkijat ovat monin tavoin proaktiivisia yhteiskunnallisia keskustelijoita, jotka eivät kaihda esittää myöskään hankalia kysymyksiä. Tutkijat julkaisevat avoimesti saatavilla olevia tieteellisiä ja populaarimpia julkaisuja, blogeja, yleisönosastokirjoituksia ja lehtijuttuja. Tutkijat ovat aktiivisesti median haastateltavina ja vierailevat erilaisissa tilaisuuksissa, kuten jatkuvan oppimisen parlamentaarisessa työskentelyssä, eduskunnan tilaisuuksissa, ministeriöiden ja Opetushallituksen toiminnan asiantuntijoina ja erilaisten raporttien ja selvitysten laatijoina. AGORAn tutkijat ovat järjestäneet vierailuja esim. poliittisten päättäjien ja virkahenkilöiden luokse ja nostamalla esille ajankohtaisia ja akuutteja eriarvoisuuteen liittyviä teemoja ja tutkimustuloksia.

AGORA-tutkimuskeskus ja sen tutkijat ovat vieneet tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä valtakunnallisesti koko koulutusjärjestelmään varhaiskasvatuksesta yliopistoihin mukaan lukien opettajankoulutus ja alueelliseen kehittämistyöhön sekä olleet koordinoimassa ainutlaatuista valtakunnallista 2 vuoden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija-koulutusta. AGORAn tutkijat ovat muun muassa mukana kouluttamassa valtakunnallisia feministisen pedagogiikan asiantuntijoita tasa-arvotyöstä, koulutusta koskevista reformeista ja poliittisesta toimijuudesta yliopistossa.

Tällä hetkellä AGORAn tutkijat käyvät aktiivista keskustelua koulutuksen tulevaisuuden suuntaviivoista, globaalin koulutuspolitiikan merkittävistä muutoksista ja niiden vaikutuksista kansalliseen koulutuksen järjestämiseen ja kasvatuksen ja koulutuksen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksiin. Keskustelu ja tutkimus tulevaisuudesta kokoaa AGORAn tutkijoiden johdolla parhaillaan laajasti tutkimusyhteisöjä ympäri maailmaa yhteen.

Tutustu AGORA-tutkimuskeskuksen nettisivuihin:

https://www2.helsinki.fi/en/researchgroups/agora-for-the-study-of-social-justice-and-equality-in-education

Vuonna 2010 menin tekemään tutkimusta vankilaan siitä, mitä yhteiskunnalla on tarjota vankilassa eläville nuorille aikuisille. Siitä lähti liikkeelle kaiken kaikkiaan 10 vuotta kestänyt tutkimus, joka laajeni isoksi monitieteiseksi tutkimusryhmäksi, kolmeksi tutkimushankkeeksi ja vankilan ulkopuolelle kaikkeen siihen koulutukseen, mitä eri lähtökohdista tuleville nuorille aikuisille on yhteiskunnassa tarjolla.

Kymmenen vuoden ajan olen ollut mukana tutkimassa eri olosuhteista tuleville nuorille ja nuorille aikuisille tarjolla olevaa formaalia ja informaalia koulutusta Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Olen vieraillut lukuisissa koulutusorganisaatioissa, vankiloissa, valmentavassa koulutuksessa, ohjaavissa, kuntouttavissa ja kotouttavissa ohjelmissa, työ- ja taidepajoilla, nuorten työllisyyttä ja koulutukseen hakeutumista tukevissa palveluissa sekä lyhytkestoisissa projekteissa. Olen saanut tavata hyvin eri olosuhteissa eläviä nuoria aikuisia ja heidän kanssaan työskenteleviä.

Tutkimuksen aikana on herännyt lisää kysymyksiä. Olen pohtinut samanaikaista hyvää tarkoittavuutta ja kohtaamattomuutta koulutuksen ja nuorten elämänpiirien välillä ja ylipäätään nuorille aikuisille tarjolla olevaa paikkaa ja toimijuutta koulutuksessa ja yhteiskunnassa. Koulutuksen osalta olen miettinyt sen tavoitteita ja ideologioita, millaisia asioita koulutus korostaa ja mistä se ehkä vaikenee.

Yhteiskuntatieteilijä kääntää katseen yksilöstä järjestelmään, käytäntöihin, rakenteisiin, politiikkaan, kaikkialle sinne, mikä säätelee ja mahdollistaa ymmärrystämme, olemassaoloamme ja toimintaamme kuitenkaan yksilöä menettämättä. Yhteiskuntatieteilijä tarkastelee yksilöitä ja kokemuksia laajemmassa yhteiskunnallisessa, historiallisessa, kulttuurisessa ja (talous)poliittisessa kontekstissa. Yhteiskuntatieteilijä ei ota annettuna eikä leiki tietävänsä paremmin. Monitieteisyys on ollut tutkimuksen rikkaus. Kolmessa johtamassani tutkimushankkeessa ovat kohdanneet ainakin nuoriso- ja koulutuspolitiikan tutkimus, sosiologian tutkimus, filosofinen ja vammaistutkimus sekä rasismin ja sukupuolentutkimus.

Olen päässyt keskustelemaan eri olosuhteissa elävien nuorten kanssa ja osallistumaan heille suunnattuun koulutukseen. Olen törmännyt monenlaisiin nuorten aikuisten kohtaamiin ongelmiin, kuten eriarvoisuuteen ja syrjäyttämiseen, köyhyyteen, syrjintään, vähättelyyn, seksismiin, rasismiin ja nuoriin kohdistuviin paineisiin ja odotuksiin. Nämä ongelmat näyttävät kuitenkin siirtymäkoneistossa’ kääntyvän – ehkä sitä edelleen täysin ymmärtämättä – kysymyksiksi nuorten itsevastuullisuudesta ja itsen ja käyttäytymisen muokkaamisesta – mikä saattaa jättää nuoret melko mahdottomankin tehtävän äärelle. Olen saanut tavata myös nuorten kanssa työskenteleviä, jotka samoin kohtaavat paineita ja odotuksia ja kantavat huolta nuorista sekä työn niukoista resursseista.

Poliittisen ohjauksen tarkastelu sekä kansallisessa että kansainvälisessä kontekstissa on tuonut lisää ymmärrystä siihen, millaisin ideologioin ja intressein nuoria aikuisia ja heille suunnattua koulutusta kulloinkin poliittisesti mahdollistetaan. Olen tuonut usean vuoden ajan esille nuoria koskevan poliittisen ohjauksen ideologioista kumpuavia ristiriitoja ja jännitteitä. Ideologia ja intressit ovat näyttäneet kapenevan nuorten työllistettävyyteen ja tulosyksiköintiin eli tietynlaiseen ideaaliin käyttäytymiseen, itsevastuullisuuteen, asenteisiin ja tunnetiloihin.

Kymmenen vuotta on pitkä aika tehdä tutkimusta. Olemme tutkimushankkeissa julkaisseet useita kymmeniä tieteellisiä artikkeleita, kirjoja ja muita julkaisuja ja lisää on vielä tulossa. Lisäksi tutkimushankkeista on valmistunut ja valmistumassa lukuisia graduja ja väitöskirjoja. Olemme järjestäneet ja olleet mukana kymmenissä tilaisuuksissa Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Palaute on yleensä ollut hyvin myönteistä, että vihdoinkin näistä ongelmista puhutaan.

Kolmesta tutkimushankkeesta ja eri konteksteissa tuotetuista isoista aineistoista olisi edelleen paljon sanottavaa. Olen nähnyt lukuisia kertoja sen, kuinka aiemmin yhteiskunnallisina ja rakenteellisina nähdyt ongelmat nähdään hyvää tarkoittavassa hengessä ennemminkin nuoreen kiinnittyvinä puutteina ja vajavaisuuksina, jolloin myös ratkaisut nähdään yksilön vastuulla olevina. Vaikka yksilöä ei voi muuttaa, siihen on kuitenkin pyritty. Yksilön muutospyrkimykset lienevät olevan jossain mielessä helpompia kuin rakenteiden, kohtelun, oletusten ja käytäntöjen muuttaminen. Nuorten kohtaamia ongelmia ei ole aina välttämättä otettu ihan vakavasti tai ne on käsikirjoitettu etukäteen nuorelta kysymättä tietynlaisiksi. Nuorten tehtäväksi on lähinnä jäänyt ottaa koulutus ja muu tuki vastaan ja harjoittaa itsevastuullisuutta.

Olen nähnyt myös toisenlaisia pyrkimyksiä, sellaisia, joissa nuoret ovat voineet olla ja toimia omalla tavallaan. Nuoria on kohdeltu vertaisina ja heidän kanssaan on keskusteltu yhteiskunnallisista ongelmista, politiikasta ja valtasuhteista. Lähtökohtana on ollut ajatus siitä, että nuorten kohtaamat ongelmat eivät välttämättä kumpuakaan nuorten sisältä, heidän olemuksesta ja ominaisuuksista vaan yhteiskunnasta, politiikasta, rakenteista, käytännöistä, kohtelusta ja oletuksista, rasismista, sukupuolijärjestelmästä ja talouspoliittisista ratkaisuista. Tällainen kohtelu on voinut luoda koulutukseen toisenlaisen ilmapiirin ja osallisuuden kokemuksen kuin sellainen, jossa nuorille on opetettu sisäisen yrittäjyyden löytämistä.

Osa nuorista aikuisista selvästi reagoi johonkin tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa ja sitä ei pidä ohittaa. Olen kantanut huolta siitä yksipuolisuudesta, jolla nuorista ja nuorten elämästä julkisuudessa keskustellaan, millaiseen koulutukseen rahoitusta kohdistetaan ja mikä nuorille tarjolla oleva yhteiskunnallinen asema ylipäätään on. CoSupport-hankkeemme lopputilaisuudessa kysyin, että entä jos tilannetta tarkasteltaisiinkin yhteiskuntatieteellisesti ja huomioimalla laajempia yhteiskunnallisia ja poliittisia muutoksia, niitä olosuhteita, joissa sekä ongelmat että niiden ratkaisut muodostuvat? Entä jos nuorten kanssa keskustelisikin sosiologi, filosofi tai rasismin tutkija? Entä jos hellitettäisiin hetkeksi siitä ajatuksesta, että ongelma on lähtökohtaisesti nuoressa, hänen ominaisuuksissa, olemuksessa tai taustassa? Miltä ongelma sitten näyttäisi ja missä se olisi.

Kristiina Brunila (julkaistu CoSupport-tutkimushankkeemme nettisivuilla 15.3.2021)